BMX:n Championship-luokkien SM-kisa ajettiin eilen Tuusulan uudella radalla Suomen Cupin 4. osakilpailun yhteydessa. Lajin nuoruuden takia vasta muutama ajaja on Suomessa kasvanut ikänsä ja taitojensa puolesta kuninkuusluokkiin – tulevina vuosina tilanne paranee...
Etusivu »
Kuukausi: kesäkuu 2023
XCM:n SM-kilpailut ajetaan Tahkolla 1.7.
Tulevana viikonloppuna Suomen maastopyöräilijät kokoontuvat Tahkolle. Tahko MTB:n yhteydessä ajetaan tänä vuonna myös XCM:n eli maastopyörämaratonin Suomen mestaruuksista. SM-kilpailut käydään lauantaina 1.7.2023 upeissa Tahkon maisemissa Nilsiässä, Pohjois-Savossa....
IS on Kultainen Kampi -cupin uusi yhteistyökumppani
Ilta-Sanomat on Kultainen Kampi -cupin virallinen yhteistyökumppani vuonna 2023 ja Kultainen Kampi on nyt nimeltään IS Kultainen Kampi! Yhteistyö on osaltaan mahdollistamassa nuorten kilpailutoiminnan kehittämistä. Tämän yhteistyön myötä cupin logo on saanut uuden...
Antti-Jussi Juntunen on maantiepyöräilyn miesten Suomen mestari
Antti-Jussi Juntunen (Porvoon Akilles) on ajanut maantiepyöräilyn miesten Suomen mestariksi tänään Muhoksella. Kilpailu ratkesi loppukirissä Antti-Jussi Juntusen ja Oskari Kolehmaisen (TWD-Länken) kesken. Kolmanneksi kilpailussa ajoi Turun Urheiluliiton Axel Källberg....
Anniina Ahtosalo maantiepyöräilyn naisten Suomen mestariksi
Anniina Ahtosalo (Korson Kaiku) uusi viime vuotisen mestaruutensa ajamalla tänään voittoon naisten maantiepyöräilyn SM-kilpailussa Muhoksella. Jännittävä kilpailu ratkesi pääjoukon loppukirissä, jonka Anniina voitti vain muutaman sentin erolla. Toiseksi kovatasoisessa...
Maantiepyöräilyn aika-ajon Suomen mestarit 2023 ovat Anniina Ahtosalo ja Vladyslav Makogon
Maantiepyöräilyn SM-aika-ajo on ajettu tänään 16.6. Muhoksella. Kilpailun järjestäjä on oululainen Terva-ajot ry. Aika-ajon suomenmestaruuksista kisattiin lämpimässä kesäsäässä ja kilpailussa nähtiin kovatasoisia suorituksia. Anniina Ahtosalo uusi viime vuotisen...
Suomisport laajenee ja uudistuu valtakunnalliseksi Sporttihauksi sekä urheilun palvelujen verkkokaupaksi – kaikki pyöräilyseurat mukaan!
Olympiakomitean Suomisport, yhdessä lajiliittojen kanssa, lanseeraa täysin uudistuneen Sporttihaun. Sporttihaku on yksi paikka, mistä harrastusta etsivän on helppo löytää urheilun koko tarjonta.Vihdoinkin urheilulla on oma lippu.fi, aivan kuten kulttuuritoimialalla on...
UCI Gran Fondo World Championchips 2023 – Glascow
Maantiepyöräilyn ikäluokkien maailmanmestaruuskilpailut ajetaan Glascow’ssa 4.-7.8.2023. Tällä kerralla Glascow’ssa ajetaan myös maantiepyöräilyn avoimet MM-kisat. Osallistumisoikeuden voi saada osallistumalla karsintakilpailuihin, joita järjestetään ympäri maailmaa....
Suomen ensimmäiset pyöräilykilpailut
Lars Krogius sijoittui toiseksi Suomen ensimmäisissä pyöräkilpailuissa vuonna 1884. Suomen ensimmäiset pyöräilykilpailut järjestettiin lokakuussa 1884 Helsingin Kaisaniemen puistossa. Lokakuun 19:s päivä vuonna 1884 on merkittävä Suomen pyöräilyhistoriassa. Silloin...
Suomalaismenestystä FNLD GRVL:ssa
FNLD GRVL, kansainvälisten huippupyöräilijöiden tähdittämä sorapyöräilytapahtuma ajettiin tänään lauantaina 10.6. Lahden seudun upeilla sorateillä Salpausselällä. Ensimmäistä kertaa järjestettävä gravel-pyöräilytapahtuma on paitsi kovatasoinen gravel-kilpailu, myös...