Etusivu / Yleinen / Anniina Ahtosalo maantiepyöräilyn naisten Suomen mestariksi

Anniina Ahtosalo maantiepyöräilyn naisten Suomen mestariksi

lauantai 17.6.2023

Anniina Ahtosalo (Korson Kaiku) uusi viime vuotisen mestaruutensa ajamalla tänään voittoon naisten maantiepyöräilyn SM-kilpailussa Muhoksella.

Jännittävä kilpailu ratkesi pääjoukon loppukirissä, jonka Anniina voitti vain muutaman sentin erolla. Toiseksi kovatasoisessa sijoittui Lotta Henttala (Porin Tarmo) ja kolmanneksi Antonia Gröndahl (IK-32). Kaikki kolme naista ovat kansainvälisellä tasolla kilpailevia pyöräilijöitä. Anniina Ahtosalo voitti samalla myös naisten U23-suomenmestaruuden, sillä Suomen Pyöräilyn sääntöjen puitteissa hän pystyi voittamaan kaksi mitalia ja mestaruutta samasta kilpailusta.

Lotta Henttala ajaa maailmalla AG Insurance – Soudal Quick-Step tiimissä ja Anniina Ahtosalon tiimi on Uno-X Pro Cycling Team.

Naisten ja U23-naisten kilpailumatkana oli yhteensä 119 kilometriä, joka koostui 11 kierroksesta 10,8 kilometrin Montan looppia. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, luoden optimaaliset olosuhteet kilpailuun. Valitettavasti kilpailussa ei vältytty kolareilta, mutta vakavammilta loukkaantumisilta vältyttiin.

Samaan aikaan käytiin myös U19-miesten ja U19 naisten kilpailut. Miehet ajoivat naisten kanssa saman matkan, kun taas U19-naisten matkana oli 65 km eli 6 kierrosta. U19-naisten mestaruuden vei IK-32:n Erika Ingves. Hopealle ajoi Viivi Turpeinen (Korson Kaiku) ja pronssia vei Heidi Antikainen (CCH). U19-miesten Suomen mestari on CCH:n Nicolas Grönlund. Toiseksi tuli Korson Kaiun Valtteri Terhelä ja kolmanneksi Mikael Uuksilainen (Porvoon Akilles).

Paraluokissa MH3-mestaruuden vei Hyvinkään Pyöräilijöiden Marko Kovalainen. Toiseksi ajoi CCH:N Jani Peltopuro. MH1-luokan Suomen mestari on Teppo Polvi (Pyörärinki). Toiseksi ajoi Ounaksen Pyörä-Poikien Esko Janhunen.

Onnittelut kaikille mitalisteille! Katso kaikki tulokset täältä.

Sunnuntaina 18. kesäkuuta kello 10 alkaen on miesten maantiemitaleiden vuoro. Kilpailumatka on 192 kilometriä. Alle 23-vuotiaat miehet kilpailevat samassa lähdössä. Palkintojenjako tapahtuu sunnuntaina Muhoksen Tähtiareenalla osoitteessa Muhostie 5.