Suomen Pyöräilyn hallitus on päättänyt 20.5.2020, että liiton alaiset jäsenseurat eivät saa järjestää yhteislähtökilpailuja 1. – 30.6.2020.
Taustaa
Aluehallintovirastot ovat tehneet 19.5.2020 tartuntatautilain mukaiset päätökset, joilla kielletään kaikki yli 50 hengen sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 30.6.2020 asti. Aluehallintovirastojen 19.5.2020 antamat määräykset ovat voimassa 1. – 30.6.2020 välisen ajan ja ne on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona. Heiltä on odotettavissa päätös kesäkuun puolessa välin, mitkä ovat määräykset heinäkuun alusta lähtien. AVI:n päätös ei sisällä selkeitä ohjeita, eikä sellaisia heiltä ole tulossa, vaan järjestäjillä on vastuu siitä, että ihmisten turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisella sekä turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla. Kaikki siis perustuu järjestäjän omaan vastuulliseen valvontaan. Aluehallintovirasto ei ole valvova viranomainen, vaan asiassa käytetään ns. jälkiviisautta.
AVI:n päätös ihmismääristä ei ole vaikea valvoa, mutta pyöräilyn yhteislähtökilpailuissa voi päätöksen mukaan olla vaikeata turvata riittävät turvavälit. Olympiakomitean tiedotustilaisuudessa 20.5.2020 ei selkeämpiä ohjeita edellä mainittuun annettu, vaan kehotettiin lajeja varovaisuuteen ja muistutettiin, että varmin tapa saada kansallisia rajoituksia höllennettyä, on tartuntamäärien tukahduttaminen.
Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää
Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana. Tartuntojen torjumiseksi tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää.
- Lähikontaktien välttämiseksi turvavälien ylläpitämisen mahdollisuus yleisötilaisuuksissa, yleisissä kokoontumisissa ja julkisissa tiloissa tulee turvata: henkilömäärä tulee rajata siten, että henkilöiden väliin jää vähintään 1–2 m.
- Tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja tulee ihmisiä muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä. Turvavälien ylläpitoa voidaan varmistaa esimerkiksi riittävällä opastavalla henkilökunnalla, etäisyysopasteilla ja ehkäisemällä pitkien jonojen syntyä osallistujien saapumis- ja jakautumisjärjestelyin.
- Pisaratartunnan riski on herkästi tavanomaista suurempi esimerkiksi yhteislaulu- ja ryhmäliikuntatilanteissa, joten näissä ja vastaavissa tilanteissa turvavälien merkitystä on korostettava.
Liiton saatua viranomaisilta uudet ohjeet heinäkuun rajoituksista tai niiden purkamisesta, niistä tiedotetaan erikseen.