Etusivu / Yleinen / Hallitus esittäytyy: Tatu Koistinen

Hallitus esittäytyy: Tatu Koistinen

perjantai 25.2.2022
Tatu Koistinen on Suomen Pyöräily ry:n hallituksen jäsen ja aktiivinen pyöräilijä itsekin.
Tatu Koistinen Rosendahl GP:n kat 2 -lähdön ykköspallilla vuonna 2021.

Aloitan nyt toisen vuoteni Suomen Pyöräilyn hallituksessa. Nimettynä vastuualueenani on kehityshankkeet. Haluan ymmärtää laajalti pyöräilykentän haasteet ja mahdollisuudet ja olla tulevina vuosina aktiivisena toimijana viemässä lajia eteenpäin.

Oma taustani on vahvasti seuratoiminnassa. Olen yksi TriathlonSuomi triathlon- ja pyöräilyseuran perustajista. Olen ollut synnyttmässä ja ohjaamassa alkeiskursseja, joiden kautta yli 500 suomalaista on saanut syvemmän kosketuksen kestävyysurheilun harrastamiseen. Seurassamme yli 200 ihmistä osallistuu aktiivisesti viikkotasolla harjoituksiin läpi vuoden n. 20 valmentajan ohjauksessa.  Olimme myös kilpailullisesti menestynein triathlonseura vuonna 2021 ja saavutimme myös pyöräilyn puolella kaksi SM-mitalia. Koen, että syvä lajiymmärrys yhdistettynä voimakkaaseen yhteisöllisyyteen on seuratoiminnan ydin.

Olen itsekin aktiivinen pyöräilyn kuntoharrastaja. Parhaita saavutuksiani on 2018 Giro d’Espoon voitto sekä Porvoon ajojen 18. sija, SM-maantien 17. sija sekä radalta 4km takaa-ajon 6. sija viime vuodelta. Harjoittelen pääasiassa yhteistreenejä ohjaamalla ja Zwiftissä kisaamalla. Paras ammatillinen osaamiseni on liikkeenjohdossa ja erilaisissa digitaalisissa alustapalveluissa.

Toimin myös Suomen Triathlonliitto ry:n hallituksen puheenjohtajana. Yksi tavoitteistani onkin siirtää parhaita käytäntöjä eri lajiliittojen välillä. Uskon vahvasti, että pyöräilyllä on sekä kilpaurheiluna että harrastuksena valtava kehityspotentiaali Suomessa. Vahvistamalla seuratoimintaa ja synnyttämällä uusia tapoja tulla lajin pariin ja harrastaa lajia synnytämme pysyvän kasvun edellytykset ja tuemme onnistumisia myös kilpaurheilussa.

Löydät minut stravasta: Tatu Koistinen 

Tatu Koistinen