Etusivu / Uutiset / Antonia Gröndahl naisten maantieajon Suomen mestariksi

Antonia Gröndahl naisten maantieajon Suomen mestariksi

lauantai 19.6.2021

Maantiepyöräilyn SM-kilpailujen toisena päivänä ratkottiin naisten Suomen mestaruusmitalit. IK-32:n Antonia Gröndahl voitti naisten SM-kultaa ennen seuratoveri Minna-Maria Kangasta. Kolmanneksi ajoi Motion Finlandin Meri Helmi.

Naisten maantiekilpailu ajettiin helteisissä olosuhteissa Vantaan Hakunilassa. 100 kilometrin kilpailussa kierrettiin 14,3 kilometrin lenkkiä. Kilpailu lähti käyntiin vauhdikkaasti ja jo alkuvaiheessa IK-32:n Antonia Gröndahl lähti irtiottoon. Vahvasti ajanut Gröndahl sai seuraa, kun pääjoukosta irtaantui kaksikko Minna-Maria Kangas ja Anniina Ahtosalo (Korson Kaiku). Ahtosalo ajoi N-18 sarjassa, jonka kilpailijat ajoivat samassa lähdössä. Ahtosalo voitti N-18 sarjan selvästi ja naisten kilpailun vei lopulta nimiinsä Gröndahl. Saman seuran urheilijoina kaksikko sopi loppuratkaisun etukäteen.

– Minulla oli hyvä jalka tänään. Ei ollut suunnitelma lähteä heti alussa irti, mutta pääsin irtiottoon lähes vahingossa. Sitten Minni ja Anniina ajoivat minut kiinni ja työnteko kolmistaan sujui hyvin. Lopulta ajoimme Minnin kanssa kahdestaan ja tulimme yhdessä maaliin, Antonia Gröndahl kertoi.

Gröndahlin voittoaika kilpailussa oli 2.37,05. Minna-Maria Kankaan loppuaika oli sama. Kolmanneksi kirinyt Motion Finlandin Meri Helmi jäi voittajasta 2.31. Helmi voitti tiukassa pääjoukon pronssitaistelussa Porin Tarmon Ida Stenin.

Naisten alle 18-vuotiaiden 57 kilometrin kilpailun voittoon ajoi Korson Kaiun Anniina Ahtosalo. Hopeamitalin pokkasi IK-32:n Wilma Aintila ja pronssille ajoi Ounaksen Pyörä-Poikien Seliina Manninen.

Miesten maantieajo sunnuntaina

Sunnuntaina Vantaalla ajetaan miesten SM-mitaleista. Helteinen sää takaa kovat olosuhteet 171,6 kilometrin matkalle. Myös sunnuntaista toteutetaan livelähetys, joka näkyy ISTV:n kautta.

Tulospalvelu:

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/etusivu/

Tapahtuman nettisivut:

sm-pyoraily.fi

Tapahtumajohtaja Teemu Ramstedt

teemu.ramstedt@ibdcycling.fi, 050 454 8887

Suomen Pyöräily viestintä Kalle Kotiranta

kalle.kotiranta@pyoraily.fi, 040 502 2786