Etusivu / Uutiset / Trialin Suomen cup käyntiin

Trialin Suomen cup käyntiin

lauantai 7.5.2022

Trialin Suomen cupin kauden 2022 ensimmäinen osakilpailu käytiin lauantaina Paraisten Hoggaisissa perinteisessä sateisessa säässä. Kilpailu järjestettiin Team Velo Cyclingin toimesta. Järjestelyissä mukana oli merkittävästi myös Bike Trials Finland ry, joka oli mukana järjestämässä 21. peräkkäistä vuosittaista Suomen Cupin osakilpailua.

Valitettavasti tällä kertaa Suomen trialin grand old man Kari Mäkinen ei päässyt mukaan vakavan sairauden vuoksi. Pidetään peukkuja Karille, jotta herrasmies nähtäisiin ensi vuonna mukana taas.

Kun sade oli tauonnut ja kisa oli käyty, niin miesten Eliten voittajaksi julistettiin tuttuun tapaan Niilo Stenvall, joka otti uransa 42. voiton sadannessa juhlakilpailussaan. Kahden edellisen kauden aikana Niilo on tiputettu kärkipaikalta Suomessa vain kahdesti.

Naisten Suomen kärki kisaa B-luokassa (eli kolmanneksi korkeimmalla taitotasolla) ja voittajaksi selviytyi tällä kertaa Nenna Stenvall. Nuorten naisten kilpailu on jo vuosia ollut hyvin tiukkaa ja kärkinelikoista (lisäksi Adenka Autioniemi, ja Tommilan kaksoset Anni ja Elli) kuka tahansa voikin voittaa.

Suomen Cupin tilanne on siis täysin auki. Kaikista 7 sarjasta 6 voittoa meni Tampereen Pyörä-Pojille ja yksi MP-Taidolle. Seuraavat Suomen Pyöräilyn alaiset kilpailut järjestetään Tampereella. Lauantaina 11.6. on SM-kilpailu ja seuraavana päivänä sunnuntaina on Suomen Cupin toinen osakilpailu. Sitä ennen Suomen kärki käy kisaamassa kauden World Cupin avauksessa Espanjan Vicissä toukokuun lopussa.

TULOKSET

CUPIN TILANNE