Etusivu / Kansainväliset kilpailut / Teppo Polvi aloitti maailmancupin vahvasti

Teppo Polvi aloitti maailmancupin vahvasti

perjantai 6.5.2022

Teppo polvi aloitti maailmancup-kauden sijoittumalla kolmanneksi MH1-luokan 19,8 kilometrin aika-ajokilpailussa Belgian Ostendessä. 

Kolmannen sijan myötä tuli 44 elintärkeää ranking-pistettä Parisiin 2024 maapaikkakarsintaan, vaikka karsintapolkua ei ole edelleenkään julkaistu IPC:n eli kansainvälisen paralympiakomitean taholta.

Puolimatkassa Teppo oli neljäs ja vain kymmenyksen perässä Tsekin Patrik Jahodaa, mutta nivalalainen pystyi kääntämään palkintopallitaistelun edukseen viimeisen 10 kilometrin aikana.

Pohjois-Pohjanmaan pitkittyneen talven takia, Teppo pääsi ensimmäistä kertaa ajamaan ulkona kaksi päivää sitten Belgiassa. Syyskuussa alussa päättyneiden Tokion paralympialaisten jälkeen kaikki harjoitukset on tehty kaikki sisällä trainerilla. 

MH3-luokan aika-ajossa Jani Peltopuro oli 28:s, Marko Kovalainen 30:s 

Perjantaina vuorossa tandem-parin Paulina Hatunen – Tiina Niemisen aika-ajo, jossa on mukana ennätysmäärä osallistujia niin lajin jatkuvan kasvun että Pariisin 2024 karsinnan tärkeyden myötä. Lauantaina ohjelmassa käsipyörä-luokkien maantieajot ja sunnuntaina tandemien maantieajo. 

Kuva: Jonne Kaaretkoski

Kisojen tulospalvelu