Etusivu / Uutiset / Mella Herrmann sisäpyöräilyn nuorten EM-kisoihin pyöräbaletissa

Mella Herrmann sisäpyöräilyn nuorten EM-kisoihin pyöräbaletissa

perjantai 6.5.2022

Sveitsissä asuva 15-vuotias Mella Herrmann edustaa Suomea pyöräbaletissa sisäpyöräilyn nuorten EM-kilpailuissa 27.-28.5.2022 Sveitsissä! Haastattelimme Mellaa kysyen hänen tavoitteistaan ja fiiliksistään kilpailuja edeltäen sekä avaten lajia hieman muulle yleisölle.

Mellan tavoitteena on yltää kilpailuissa samaan kuin viime vuonna – ja mahdollisesti vielä parempaan:

– Haluan päihittää edellisen ennätykseni ja nauttia kokemuksesta. Viime vuonna saavutin nuo tavoitteet. Tänä vuonna jännittää enemmän, mutta uskon silti, että pystyn uuteen ennätykseen. Pari kuukautta sitten, valmentajani ja minä päätimme mitä esittäisin kisoissa. En ole viimeisien viikkojen aikana harjoitellut mitään muuta. Olen myös osallistunut muihin kisoihin, joissa olen tehnyt saman esityksen, kuin mitä aion tehdä EM-kisoissa. Viikko ennen EM-kisoja osallistun toiseen kisaan, minkä tarkoitus on olla harjoittelua EM-kisoja varten. Olen edistynyt paljon viimeisen kahden kuukauden aikana, joten uskon siihen, että saan tehtyä uuden ennätyksen, Mella kuvailee.

Mellan tie pyöräbaletin pariin tapahtui 7-vuotiaana Sveitsissä:

– Näin perheeni kanssa artistisen pyöräilyn ja yksipyöräisen esityksen. Kiinnostuin välittömästi yksipyöräilystä ja halusin opetella sitä. Päästyämme kotiin aloimme etsimään yksipyöräilyseuroja. Löysimme ainoastaan artistisen pyöräilyn seuran, joka opetti myös yksipyöräilyä. Kävimme useissa treeneissä, ja pian löysin itseni seurassa artistisen pyöräilyn parissa. 

Laji muistuttaa Mellan mukaan enemmän voimistelua kuin pyöräilyä.

– Totta kai me ajamme pyörällä, mutta pyörän päällä tapahtuvat asiat muistuttavat enemmän voimistelua, mikä johtaa suuriinkin eroihin artistisen- ja muun pyöräilyn välillä. Kaiken pitää näyttää hyvältä: käsien, jalkojen ja kaiken muunkin pitää olla suorana, ja pitää olla rauhallinen. Lihasten käytössäkin on suuria eroja. Artistinen pyöräily vaatii kaikkia kehon lihaksia, kun taas moni muu pyöräilylaji vaatii lähinnä alavartalon lihaksia. Lisäksi täytyy olla venyvä tiettyjä harjoituksia varten.

Ensi vuonna Mella suunnittelee osallistuvansa pyöräbaletissa maailmanmestaruuskisoihin Glasgowssa. Kuitenkin ammattitasolla lajin parissa jatkamista Mella epäröi hieman. Hänellä on visio tulevaisuudestaan:

– Ammattitaso vaatii paljon töitä ja minun pitäisi todennäköisesti mennä jonkinlaiselle dieetille. Vaikka haluaisinkin jatkaa, en ole tarpeeksi hyvä jatkaakseni artistista pyöräilyä ammattitasolla. Opiskelisin mieluummin tiedettä, mutta jatkaisin artistista pyöräilyä harrastuksena, Mella avaa.

Euroopassa artistinen pyöräily on lähinnä aktiivinen saksankielisissä maissa, kuten Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Myös jotkin Ranskan alueet ovat aktiivisia. Suomessa artistinen pyöräily on vielä tuntemattomampaa. Mella toivoo kuitenkin, että lajin suosio alkaisi vähitellen nousta Suomessakin.

Mella Herrmann