Ammattilaispyöräilijä Jaakko Hänninen (TWD Länken) on ajanut tänään miesten elite-luokan Suomen mestaruuteen Espoon Lakistossa järjestyissä maantiepyöräilyn SM-kilpailuissa. Hänninen teki ratkaisunsa kilpailun loppupuolella ja karisti kilpakumppaninsa Rinnekodin mäessä ja ajoi soolohatkassa maaliin saakka.
Muut elite-luokan SM-mitalit jaettiin Hännisen perässä olleen irtioton kesken. Hopealle ajoi viime vuoden mestari Porvoon Akilleksen Antti-Jussi Juntunen ja pronssille U23-luokan Nicolas Grönlund (Cycle Club Helsinki). Grönlund vei ajollaan U23-luokan mestaruuden. Kokonaiskilpailussa neljännelle sijalle ajanut Axel Källberg (Turun Urheiluliitto) vei U23-luokan hopeaa ja U23-luokan pronssin otti nimiinsä niin ikään Turun Urheiluliiton Kalle Toivanen.
Hänninen ajaa ranskalaisessa Decathlon AG2R La Mondiale -tiimissä. Hänninen on tällä hetkellä ainoa suomalaismies, joka ajaa ammattipyöräilyn korkeimmalla, eli WorldTour-tasolla. Tuore Suomen mestari kuvaili Espoon Rinnekodin 12,7 kilometrin kierrosta helpoksi tasamaan reitiksi yhdellä pienellä nousulla ja arveli, että kansainvälisissä kisoissa tällä reitillä kilpailu olisi mennyt massakiriin, eli näin suuria eroja ei olisi syntynyt. Kotimaan kuskeille 14 kierroksen myötä 180 kilometrin pituinen kilpailu oli kuitenkin haastava sillä noin puolet kaikista startanneista ajoi kilpailun loppuun. Hänninen iloitsee mestaruudesta ja siitä, että saa edustaa Suomea siniristipaidassa seuraavan vuoden ajan. Seuraavaksi Hännisellä on edessään muun muassa kilpailuja Espanjassa elokuussa.
U19-luokan mestaruudesta käytiin kova kamppailu IBD Cyclingin Kasper Borremansin ja Miko Pirisen sekä Jurvan Voiman Petja Tepon kesken. Mestaruuden vei Borremans, joka näytti vahvuutensa Rinnekodin mäessä. SM-hopealle ajoi Pirinen ja pronssille Teppo.
Ensimmäistä kertaa jaettu masters-luokkien mestaruus meni SM-menestyksestä tutulle kuskille, kun IBD Cyclingin Anders Bäckman vei SM-kultaa tässä luokassa. Hopealle mastereissa ajoi Gamlakarleby Idrottsföreningin Johan Norlund ja masters-pronssin vei IBD Cyclingin Mikael Turunen.
Lämpimät onnittelut Suomen mestareille sekä kaikille päivän SM-mitalisteille!
Kiitos hienoista kisajärjestelyistä CCH, HyPy ja IK-32! Viikonlopussa oli todellista urheilujuhlan tuntua ja mestaruudet ratkottiin upeissa puitteissa.