Esports-kilpailutoiminta

Zwiftin myötä pyöräily otti vuoden 2020 aikana valtavan harppauksen eteenpäin myös elektronisena kilpaurheiluna. Pyöräilyn kansainvälinen kattojärjestö UCI järjesti viralliset maailmanmestaruuskilpailut alustalla. Osallistujia otettiin mukaan 20 maasta ja mukana oli useita ammattipyöräilyn kuulusimpia nimiä. On oletettavaa, että tulevaisuudessa e-urheilu löytää oman paikkansa UCI:n kisakalenteria. 

Zwiftissä on kymmeniä alustan käyttäjille avoimia kilpailuja päivittäin ja niissä on ABCD-kategorialuokitus, joten kaikilla on mahdollisuus kilpailla omalle tasolle sopivassa seurassa. Mukaan elektroniseen pyöräilyn maailmaan pääset sillä, että sinulla on harjoitusvastus, jossa on tehomittari, tehomittarillinen pyörä yhdistettynä harjoitusvastukseen tai sitten esimerkiksi Wattbike. Erilaiset harjoitus- ja kilpailualustat löytyvät sekä tietokoneelle, että matkapuhelimelle. Tehomittaus yhdistetään näihin joko ANT+:n tai Bluetoothin kautta. Facebookista löytyy esimerkiksi Zwift-Suomi -ryhmä, jossa saa helposti lisätietoa teemasta ja esimerkiksi tietoa yhteisenkeistä. Lisäksi voit kysyä oman alueesi pyöräseuralta tietoa virtuaalipyöräilystä.