Alamäkipyöräilyn, eli DH:n, suomenmestaruudet ratkottiin 19.7. Tampereella Mustavuoressa. Tänä vuonna molemmat Suomenmestarit tulivat juniorisarjasta: Saaga Wallenius (NU19) ja Kasper Hickman (MU19) pukivat sinivalkoiset mestaruuspaidat ylleen päivän päätteeksi.

Kisaviikonloppu tarjosi sään suhteen kaikkea mahdollista: treenit startattiin kuivassa ja pölyisessä Mustavuoressa ja iltapäivällä alkoi sääennusteen mukaisesti odotettu kova sade. Sunnuntaina sade hellitti ja sää parani pääpäivään. Vielä sunnuntaiaamun harjoituksissa liukas keli aiheutti radalta lipsumisia ja jännäpaikkoja osalle kuskeista, mutta olosuhteet kohentuivat nopeasti päivän tärkeimpiin laskuihin ja finaalit ajettiin peräti aurinkoisessa säässä.
Kaikki kuljettajat antoivat kaikkensa radalle ja yleisön kannustus radan varrella tasapuolisesti oli mieltä lämmittävää. Menestystä janottiin joka sarjassa ja nälkää tuntui jäävän taas ensi vuodelle.
Juniorisarjojen kuljettajamäärä on ollut huima tänä vuonna, niin myös SM-kisoissa. Lajin tämän hetken Suomen kiinnostavin kuljettaja Kasper Hickman keräsi huomiota varikolla ja saanee tottua jatkossakin fanikuviin sekä nimikirjoitusten jakoon.
Molemmat mestarit olivat iloisia voitostaan. Kasper tuli suoraan Andorran maailmancupista Mustavuoreen ja Saagalla oli ensimmäinen kilpailu kesäkuussa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen.


Tulokset
Ikäsarjojen mitalikolmikot löydät alta. Kaikki tulokset löytyvät kilpailun tulospalvelusta luokittain.
Kilpailun järjestelyistä ja kisaradasta vastasi Mustis Trailcrew. Kiitos kilpailijoille, järjestäjille, vapaaehtoisille ja yleisölle!
Suomenmestaruusmitalistit luokittain:
Elite Miehet
- Joonas Jussila, Järvenpään Pyöräilijät, 39,38
- Eliel Maukonen, Club Tornari, 39,56
- Matias Konttinen, Club Tornari, 42,34
Elite Naiset
- Emmi Lehto, MTVC, 52,39
- Jenny Risku, Oulu Freeriders, 53,63
- Noora Koskinen, Team Nippeli, 56,72
M-35
- Vesa Virta, Valkeakosken maastopyöräseura, 43,22
- Vesa Sammalisto, Club Tornari, 45,94
- Sami Maukonen, Club Tornari, 46,10
N-35
- Hanna Puolakka, Joensuun Pyöräilijät, 59,38
- Johanna Puhakka, Joensuun Pyöräilijät, 1:02,00
- Tiina Laaksonen, CC Ilves, 1:04,70
MU19
- Kasper Hickman, CUBE Factory Racing DH, 38,80
- Jooa Mitsui, Club Tornari, 40,00
- Leevi Sihto, Club Tornari, 40,91
NU19
- Saaga Wallenius, Lahden Pyöräilijät, 48,38
MU17
- Joona Snellman, Club Tornari, 42,78
- Santeri Lakonen, Korson Kaiku, 43,12
- Verneri Vuorre, Porin Tarmo, 43,90
MU15
- Frans Puputti, Kangasalan Kisa, 42,58
- Aarne Siiro, MTVC, 44,29
- Jesse Lemmetti, Lahden Pyöräilijät, 44,37
MU13
- Teo Kaskenoja, Club Tornari, 53,39
- Mauno Berg, Club Tornari, 54,29
- Oiva Häyrynen, MTVC, 54,94

Alamäkipyöräilyssä suomenmestaruus jaetaan päivän nopeimman ajan perusteella. Koska U19 -sarjan kuljettajat olivat nopeampia kuin Eliten voittajat, viralliset suomenmestaruudet jaetaan U19-kuljettajille.
Kuvat: Jori Mäenranta