Etusivu » Miesten U17-maajoukkue ajoi vahvasti Tarto Noorte Tuurilla

Miesten U17-maajoukkue ajoi vahvasti Tarto Noorte Tuurilla

maanantai 7.7.2025

Jo 50. kertaa järjestetty Tarto Noorte Tuur tarjosi miesten U17-maantiemaajoukkueelle mahdollisuuden kilpaillla neljän päivän ajan Baltian ikäluokan parhaimiston kanssa. 

Jokaisella etapilla suomalaiset saavuttivat kaksi sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon, jonka lisäksi kokonaiskilpailussa kaksi ajajaa oli kymmenen parhaan joukossa. Etappikilpailun tuloksellisia kohokohtia oli suomalaisten kaksoisvoitto toisella etapilla irtioton päätteksi, jossa Kuzma Kornijenko voitti kuuden ajajan ryhmän kirin ennen Sampo Ruonakoskea. Ruonakoski siirtyi ennen viimeistä etappia aktiivisen ajamisensa ansioista kirikilpailun johtoon ajaen etapin punaisessa johtajan paidassa. 

Viimeisellä etapilla suomalaiset eivät päässeet kolmen ajajan kärki-irtioton mukaan, jonka myötä myös parhaat sijoitukset kokonaiskilpailussa karkasivat saavuttamattomiin. Ruonakoski oli lopulta kokonaiskilpailun kuudes ja Kornijenko kahdeksas.

Hyvien kilpailutulosten lisäksi kaikki suomalaisajajat onnistuivat  olemaan hienosti mukana kilpailun jokaisella etapilla esittäen aktiivista ja rohkeaa kilpailemista. Kilpailupäivien aikana pyrittiin askel kerrallaan kasvattamaan maantiekilpailemisen vaatimia pieniä kilpailuteknisiä ja -taktisia asioita ja näin opettaa nuoria maajoukkue-urheilijoita kansainvälisten kilpailujen vaatimuksia kohti.

Tarto Noorte Tuur joukkueessa ajoivat Sulo Lahtinen, Petja Vehviläinen, Martin Kullberg, Kuzma Kornijenko ja Sampo Ruonakoski. Joukkueenjohdossa olivat Tapio Niemi ja Mika Simola.

Etappien Top-10 sijoitukset

Prologi:

  • Martin Kullberg 5.
  • Kuzma Kornijenko 8.

Etappi 1:

  • Sampo Ruonakoski 5.
  • Kuzma Kornijenko 9.

Etappi 2:

  • Kuzma Kornijenko 1.
  • Sampo Ruonakoski 2.

Etappi 3:

  • Kuzma Kornijenko 7.
  • Sampo Ruonakoski 10.

Kokonaiskilpailu:

  • Sampo Ruonakoski 6.
  • Kuzma Kornijenko 8.

Pistekilpailu:

  • Sampo Ruonakoski 3.
  • Kuzma Kornijenko 5.

Joukkuekilpailu:

  • Suomi 3.