Suomen Pyöräily ry: Miksi liitto on perustettu?

keskiviikko 27.10.2021

Aikoinaan muutama pyöräilyseura totesi tarvitsensa tahon, joka hoitaa edunvalvonnan valtion suuntaan, kansainväliseen liittoon ja järjestää maajoukkuetoiminnan, valtakunnallisen näkyvyyden, koulutukset (nuoriso, valmennus, tuomarit) jne. Seurat sopivat sitten , että tämä toiminta täytyy täytyy rahoittaa  ja päättivät, että jokainen maksaa summan x, jotta liiton toiminta olisi mahdollista.

Vuosien kuluessa  tämä periaate on unohtunut joiltakin. Näissä ajatuksissa liitto ei olekaan enää seurojen yhteisten asioiden hoitaja vaan erillinen toimija, joka lähestulkoon haittaa seurojen toimintaa ja aiheuttaa niille kuluja. Näiden ajatusten mukaan liitolta pitäisi saada maksimaaliset palvelut ja edut, minimaalisilla kustannuksilla. Liitosta on tullut ikään kuin vihollinen tai vastustaja, jota vastaan pitää taistella.

Liiton pitäisi hoitaa rahoituksensa ilman, että sillä on välineitä rahoituksen hankkimiseen. Tämä on tilanne tällä hetkellä joidenkin seurojen mielestä.

Liitto on seurojen toiminnan jatke valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Liitto ei ole oma erillinen toimija vaan koordinaattori ja parhaimmillaan lajille lisäarvoa tuova yksikkö, jos sillä on resurssit hoitaa tehtävää.

Liiton tehtävä on hoitaa seurojen yhteiset asiat, joita yksittäinen seura ei voi hoitaa. Esim. maajoukkuetoiminta huipputasolla sekä nuorten kykyjen kehityksen tukeminen, nuorisotoiminnan koordinointi valtakunnallisella tasolla, pyöräilyn edunvalvonta viranomaisiin päin, yhteistoiminta Olympiakomitean ja UCI/UECn kanssa, liiton arvokisojen tapahtuma-arvon nostaminen järjestävien seurojen kanssa.

Edellä esitetyt asiat vietynä käytäntöön: esimerkiksi yhteinen ajanottojärjestelmä SM-kisoihin ja liiton arvokisoihin ja näiden kisojen tukeminen tapahtumajärjestelyjen osalta, TV-näkyvyyden varmistaminen arvokisoille, maajoukkueryhmien leiritykset ja ulkomaan kisamatkat, seurojen nuorisotoiminnan projektien tukeminen, tuomari- ja valmentajakoulutuksen hoitaminen jne. Nämä kaikki vaativat resursseja; ihmisiä tekemään ja rahaa kuluihin. Liiton nykyiset resurssit eivät mahdollista edellä olevien asioiden kunnollista hoitoa.

Kun edellä olevat asiat ovat kunnossa, toimintaan on mahdollista saada mukaan yhteistyökumppaneita, jotka antavat mahdollisuuden edelleen kehittää pyöräilyä.

Hallitus haluaa kehittää lajia ja nostaa lajin näkyvyyttä ja painoarvoa Suomessa, mutta se ei onnistu, ilman, että liiton omistajat (seurat) investoivat kehitykseen.

Jos seuroille riittää pyöräilyn tämä taso, ns. pienliittona toimiminen, liitto jatkaa sillä tiellä. Mutta seurojen on tiedostettava, että edes jatkaminen nykyisellä tasolla ei ole mahdollista lähivuosina, koska veikkausvoittovarat pienenevät.          

Ainoa taho, joka voi vaikuttaa pyöräilyn kehittymiseen nyt ja tulevaisuudessa, ovat pyöräilijät itse.

Kumppanit

Liitto hakee kumppaneita koko ajan. Ongelmana kumppanineuvotteluissa on useimmiten se, että liiton vastikkeet (=näkyvyys ja toiminnan laajuus) yrityksille eivät ole riittäviä.

Joskus kuulee sanottavan, että sponsoreita saa, jos vain ottaa puhelimen käteen ja alkaa soitella. Voin sanoa usean kymmenen vuoden kokemuksella: Ei saa. Tukirahoja = satasia tai tonnin voi saada, mutta kymmenien tuhansien eurojen sopimuksia ei saada ilman vastikkeita. Ensin on oltava toiminta, sitten tulevat mahdolliset yhteistyökumppanit. Nyt näkyvyyttä ja toimintaa ei ole riittävästi. 

Tällä hetkellä liitolla on menossa projekti, jossa yritämme paketoida pyöräilyn tarjontaa hiukan eri lailla, jotta saisimme seuraaville vuosille sponsorirahaa pyöräilylle.

Kumppanitulojen ongelma liiton toiminnan kannalta on se, että niiden varaan ei voi laskea pitkäjänteistä toimintaa. Liitto, joka rakentaa budjettinsa kumppanitulojen varaan, pelaa todella isolla riskillä. Tästä on lukemattomia esimerkkejä takavuosilta.

Liiton tulevaisuus

Jos halutaan nostaa pyöräily Suomessa selkeästi isommaksi toimijaksi, nykyinen rahoituspohja ei siihen riitä. Tällä rahoituksella voimme vain pyörittää noin samankaltaista ns. pienliittotoimintaa kuin nyt teemme.

Lisäksi urheilun rahoitus on muuttumassa seuraavina vuosina. Veikkausvoittovarat laskevat ja sitä myöten myös urheilun rahoitus on vaarassa. Vuonna 2022 valtio on luvannut korvata puuttuvat rahat, mutta emme voi tuudittautua siihen, että joku muu maksaa pyöräilyn toimintarahat. Valtion subventaatio on ensi vuonna 370 miljoonaa euroa. Tulevina vuosina tuon on summan olisi kasvettava, koska Veikkauksen tuomat rahavirrat pienentyvät. Kuka uskaltaa rakentaa oman toimintansa sen varaan, että valtio korvaa vuosittain +/- 500 miljoonaa euroa Veikkauksen edunsaajille?

Kuten sanottua pyöräilyn osalta tuo säilyttäisi nykyisen tilan, ei mahdollistaisi kehitystä.

Jäsenmaksu-uudistuksen tavoitteena on muuttaa tämä asiantila, nostaa pyöräily selkeästi suuremmaksi lajiksi Suomessa.  Uudistuksen avulla saadaan valtakunnallista näkyvyyttä (6–10 TV-lähetystä vuosittain), luodaan toimiva maajoukkuejärjestelmä, valmennuskoulutus, nuorisotoiminta, tehdään SM-kisoista selkeästi isompia tapahtumia seurojen kanssa. Näin saadaan aikaan toimintaa ja näkyvyyttä, jolla taas voidaan saada kumppaneita. Näin saadaan aikaan itseään ruokkiva positiivinen kehitys, joka mahdollistaa pyöräilyn kehityksen pitkälle tulevaisuuteen.

Uudistuksessa seurojen nykyinen jäsenmaksu (500 €) poistuu, samoin kilpailulupa- ja osallistujamaksut poistuvat eli aktiiviset seurat hyötyvät. Seurajäsenmaksun tilalle on suunniteltu jäsenkohtaista maksua, joka tulisi jäseniltä, ei seuralta. Varmasti tämä muutos, niin kuin kaikki muutokset, aiheuttaa muutosvastarintaa ja aluksi toiminnallisia ongelmia, jotka kuitenkin poistuvat pyöräilyn kehittyessä ja saadessa uutta näkyvyyttä yhteiskunnassa.

Tämän hetken suunnitelman mukaan, seurat ilmoittavat jäsenmääränsä liittoon ja liitto laskuttaa seuroja ao. ilmoituksen mukaan. Ensimmäisenä vuonna voidaan laskutus tehdä haluttaessa kahdessa erässä, esim. touko- ja syyskuussa.

Suomalaisen järjestökentän rahoitus muuttuu, emmekä enää voi laskea sen varaan, että valtio tai joku muu maksaa meidän kulumme. Pyöräilyn on itse huolehdittava itsestään.

Katso video aiheesta.

Jorma Paakkari
Suomen Pyöräily ry