Etusivu / Yleinen / Maastopyöräilyn enduron SM-kisat käytiin Syötteellä

Maastopyöräilyn enduron SM-kisat käytiin Syötteellä

maanantai 17.6.2024
Enduro-SM 2024

Suomen Pyöräilyn kautta aikojen ensimmäiset maastopyöräilyn enduron SM-kilpailut käytiin viikonloppuna Syötteellä. Kilpailu toimi samalla myös Enduro Series Finlandin kauden kolmantena osakilpailuna. 

Maastopyöräendurossa ajetaan pääosin alamäkivoittoisia erikoiskokeita, joita on kilpailusta riippuen 8–15 kappaletta. Siirtymät mäen laelle kuljetaan joko hiihtohissillä ja/tai polkien huoltoteitä tai polkuja pitkin. Kilpailun kokonaiskesto on noin 3,5–5 tuntia, josta erikoiskokeista koostuva kilpailijan tulos on noin 20–40 minuuttia.

SM-kisojen viikolle osuneet sateet pitivät radat osittain märkinä, mikä toi lisähaastetta kilpailuihin. Helpolla kuljettajat eivät siis päässeet. Harjoituspäivänäkin ripotteli vielä vettä, mutta onneksi itse kilpailupäivä oli poutainen ja paikoitellen jopa aurinkoinen. 

Miesten Elite-luokan voitti odotetusti Tarmo Ryynänen, joka on tällä kaudella sijoittunut jo kaksi kertaa viidentoista parhaan joukkoon enduron maailmancupissa.

Naisten Elite-luokassa vahva voittajaehdokas oli moninkertainen suomenmestari Suvi Vacker, joka myös vei kotiin SM-kultaa reilulla puolen minuutin erolla. 

Tulokset

Elite-naiset

  1. Suvi Vacker
  2. Anna Ruokoja
  3. Heidi Saarinen

Elite-miehet

  1. Tarmo Ryynänen
  2. Petteri Leivo
  3. Erik Väänänen

M13 

  1. Timi Huttunen
  2. Jesse Lemmetti
  3. Luka Haapanen

M17U

  1. Jooa Mitsui
  2. Iivari Vormanen
  3. Akseli Virtanen

M21U

  1. Joonas Purtola
  2. Jonatan Sanden
  3. Juho Molari

M35

  1. Anssi Kokki
  2. Tuomo Lankinen
  3. Joonas Väistö

M40

  1. Ismo Nikkonen
  2. Simo Sohkanen
  3. Samuli Hellberg

M45

  1. Henri Maikkula
  2. Tomi Mättönen
  3. Antti Luhta

M50

  1. Kyösti Soini
  2. Marko Torppala
  3. Mika Reijonen

Katso kaikki tulokset täältä.

Onnittelut kaikille SM-mitalisteille ja Enduro Series Finlandin osakilpailussa menestyneille!

Kuvat: Miikka Mäkelä