Kisaviikonloppuna 13.-15.6. saatiin nauttia auringosta, ja tähänastiseen kesään nähden korkea lämpötila toi oman haasteensa kuskien suorituksiin. Viikonlopun aikana nähtiin kuitenkin komeita suorituksia ja koettiin hienoa urheilujuhlan tuntua! Kilpailun järjestelyistä vastasivat Jurvan Voima, Jurvan Urheilijat sekä Kurikan Liikuntatoimi.
Perjantain tempo/aika-ajot
Perjantaina kisattiin kaikkien sarjojen tempo/aika-ajot. Naisten Minttu Hukka (TriathlonSuomi) osallistui kansalliseen kilpailuun ensimmäistä kertaa, ja saavutti N-Elite aika-ajon hopean hyvin pienellä, vain 1.81 sekunnin erolla, Suomen mestaruuden vieneeseen Anniina Ahtosaloon (Korson Kaiku) verrattuna. Pronssille ajoi Ruska Saarela (Multisport Racing).
Perjantain tulokset näet kokonaisuudessaan MyRaceResult -palvelusta.

Lauantain maantieajo
Lauantaina kilpailtiin maantieajon SM-mitaleista MU19 ja NU19 -sarjoissa sekä parapyöräilyn luokissa. Miko Pirinen saavutti ylivoimaisen voiton omassa MU19-sarjassaan. Pirinen teki irtioton pääjoukosta jo 15km jälkeen, ja ajoi loput yhteensä 114km kisamatkasta yksin. Pirinen kuvailikin kilpailua tylsäksi ja pitkäksi pilke silmäkulmassaan.
Lauantain tulokset näet kokonaisuudessaan MyRaceResult -palvelusta.

Sunnuntain maantieajo
Sunnuntaina vuorossa oli maantieajon yhteislähdöt naisten ja miesten Elite-, Masters- ja NU23-luokissa. Kovatasoista kisaa pystyi seuraamaan myös kotoa käsin ISTV:n välityksellä. Kisareittiä jouduttiin muokkaamaan vielä muutamaa päivää ennen kisojen alkua, mutta lopulta sunnuntain maantieajon SM-matka oli seuraavanlainen:
N-elite/N-masters/NU23 yksi (1) iso kierros + seitsemän (7) pientä kierrosta = 118km
M-elite/M-masters/MU23 kaksi (2) isoa kierrosta + kahdeksan (8) pientä kierrosta = 188km
Miesten kilpailun vanhin osanottaja oli 59-vuotias Mikko Aalto, joka hyppäsi oman kilpailunsa jälkeen liikenteenohjausmoottoripyörän sarviin naisten kilpailun ajaksi. Anniina Ahtosalo vei mukanaan neljännen perättäisen Suomen mestaruuden N-Elite maantieajossa sunnuntaina.
Maantiepyöräilyn SM-mitalistit N-Elite, 118km
🥇Anniina Ahtosalo, Korson Kaiku, 3:13:19
🥈Heidi Antikainen, CCH, +0
🥉Maija Pentsinen, Turun Urheiluliitto, +0
Maantiepyöräilyn SM-mitalistit N Masters 118km
🥇Jonna Monto, Porin Tarmo, 3:13:24
🥈Camilla Schröder, Akilles Green Team, +0
🥉Pia Pensaari, Team Velo Cycling, +7:59
Maantiepyöräilyn SM-mitalistit NU23, 118km
🥇Anniina Ahtosalo, Korson Kaiku, 3:13:19
🥈Heidi Antikainen, CCH, +0
🥉Finley Asplom, Akilles Green Team, +2
Naisten kilpailun tulokset näet kokonaisuudessaan MyRaceResult -palvelusta.

Miesten maantiepyöräilyn SM-kilpailu
Jurvassa maantiepyöräilyn SM-kilpailut päättyivät sunnuntai-iltana miesten kilpailuun. Liki sata osallistujaa lähti helteisessä iltapäivässä 188km mittaiseen kilpailuun, ja monipuolinen reitti keräsi laajalti kiitosta.
Ensin kierrettiin kaksi kertaa noin 65 kilometrin mittainen kierros, joka lähti Jurvasta ja kävi kääntymässä Kurikassa. Ensimmäisen tunnin keskinopeus myötätuulessa oli liki 50 kilometriä tunnissa.
130 kilometrin jälkeen 8 kilometrin kaupunkikierroksille saavuttaessa, kilpailun alkupuolella syntynyt viiden ajajan irtiotto oli kerännyt liki kahdeksan minuutin eron pääjoukkoon. Irtiotto harveni kolmeen, kun Filip Skuthälla (Jurvan Voima) ja Aksel Rantanen (UN Cycling Team) kaatuivat teknisessä risteyksessä. Samaan aikaan pääjoukossa oli alkanut raivoisa, mutta liian myöhäinen takaa-ajo. Kärkeen jäänyt kolmikko koostui masters-ikäisistä ajajista. Viimeisellä kympillä ensin joukosta joutui jättäytymään Matti Hietajärvi (Oulu Triathlon & Cycling), jonka pääjoukko ajoi kiinni kalkkiviivoilla. Hopeasta jäi yksi taistelemaan yllätysnimi Aku Nevalainen (IBD-Cycling), Johan Nordlundin (GIF Pyöräily) karatessa vastustamattomaan soolovoittoon.
Maantiepyöräilyn SM-mitalistit M-Elite, 188km
🥇Johan Nordlund, GIF, 4:23:26
🥈Aku Nevalainen, IBD Cycling, + 1:01
🥉Vladyslav Makogon, GIF, +1:49
Maantiepyöräilyn SM-mitalistit M-Masters, 188km
🥇Johan Nordlund, GIF, 4:23:26
🥈Aku Nevalainen, IBD Cycling, + 1:01
🥉Lauri Pitkänen, CCH, +1:49
Maantiepyöräilyn SM-mitalistit MU23, 188km
🥇Axel Källberg, Turun Urheiluliitto, 4:25:16
🥈Petja Teppo, TWD-Länken, +0
🥉Matias Ahtosalo, UN Cycling Team +2:55
Miesten kilpailun tulokset näet kokonaisuudessaan MyRaceResult -palvelusta.

Useita SM-tuplamestaruuksia
Tuplamestaruuksia keräsi viikonlopun aikana useampi kuski:
- Anniina Ahtosalo (Korson Kaiku), maantieajon N-Elite ja NU23 mestaruus
- Heidi Antikainen (CCH), maantieajon hopeaa sekä N-Elitessä että NU23:ssa
- Johan Nordlund (GIF), maantieajon M-Eliten että M-mastersin mestaruus
- Aku Nevalainen (IBD-Cycling), maantieajon hopeaa sekä M-Elitessä että M-mastersissa
- Miko Pirinen (IBD-Cycling), MU19 maantieajon sekä MU19 aika-ajojen mestaruus
Katso kilpailut jälkikäteen YouTubesta
Sunnuntain 15.6. mestaruustaistelut voit katsoa jälkikäteen Kare Eskolan ja Hiski Kanervan selostamana:
Naisten SM-maantie ja Miesten SM-maantie.