Maantiepyöräilyn Euroopan mestaruuskilpailut käynnistyvät keskiviikkona 11. syyskuuta Belgian Limburgissa ja Suomesta on mukana kovatasoinen joukkue. Kilpailuja käydään sunnuntaihin 15. syyskuuta saakka.
Urheilijat EM-kilpailuissa
- Naiset U19: Viivi Turpeinen
- Naiset U23: Anniina Ahtosalo, Wilma Aintila ja Heidi Antikainen
- Naiset Elite: Lotta Henttala
- Miehet U19: Kasper Borremans ja Miko Pirinen
- Miehet U23: Axel Källberg
Mika Simola Suomen Pyöräilyn Huippupyöräily-yksiköstä kertoo, että voimme odottaa kisoista hyviä suomalaistuloksia: ”Lähdemme tekemään hyviä suomalaistuloksia leveällä rintamalla ja onnistumaan joukkueena. Useammalla urheilijalla on mahdollisuus hyviin tuloksiin, joten hyvillä mielin lähdemme kilpailuihin.” Viime vuonna Anniina Ahtosalo ajoi EM-pronssille aika-ajossa U23-luokassa ja nähtäväksi jääkin, kirkastuuko mitali tänä vuonna. Maantieajossa hänen sijoituksensa oli 11:s. Wilma Aintila oli samassa luokassa aika-ajon viides ollen vain neljä sekuntia Anniinan takana.
Suomella on mukana vahva taustaporukka kahdeksan pyöräilijän tueksi kilpailuihin. Tapio Niemi toimii mekaanikkona ja Mika Simola sekä Juha Aintila joukkueenjohtajina. Tämän lisäksi joukkueella on useita avustajia eri kilpailupäiviin.
Aikataulut
Keskiviikko 11.9. Kaikkien sarjojen aika-ajot ajetaan keskiviikkona 11.9. U19-naisten kilpailumatka on 13,3 km ja muissa luokissa 31,3 km.
Perjantai 13.9. Aamupäivällä ajetaan naisten U23-luokan maantieajo, jossa mukana Suomesta on Anniina Ahtosalo, Wilma Aintila ja Heidi Antikainen. Kilpailumatka on 101,5 km. Iltapäivällä on vuorossa miesten U23-luokan kilpailu, jossa kilpailumatka on 162,1 km. Suomesta tässä luokassa on mukana Axel Källberg.
Lauantai 14.9. Lauantain avaa U19-miesten maantieajo (Kasper Borremans ja Miko Pirinen) ja kilpailumatka heillä on 129,8 km. Iltapäivällä on naisten elite-luokan kilpailu, jossa kilpailumatka 162,1 km ja mukana Suomesta Lotta Henttala.
Sunnuntai 15.9. Sunnuntaina on Viivi Turpeisen vuoro eli ajetaan U19-naisten maantieajo ja tässä luokassa kilpailumatkana on 73 kilometriä.
Tarkemmat tiedot maantiepyöräilyn EM-kilpailuista löydät osoitteesta: uec.ch.
Special Olympics -kilpailut
Belgiassa ajetaan ensimmäistä kertaa EM-kilpailujen yhteydessä Special Olympics -kilpailut, joissa Suomea edustavat Jaakko Mikkonen ja Jafar Hosseini. Joukkueenjohtajana toimii Erwin Borremans ja valmentajana Matti Sten. Voit lukea kilpailusta lisää täältä: limburg2024.be
Onnea kaikille urheilijoillemme maantiepyöräilyn EM-kisoihin!