Etusivu / Uutiset / Lullebiegga – Hangosta Nuorgamiin sorateillä

Lullebiegga – Hangosta Nuorgamiin sorateillä

tiistai 13.4.2021

Lullebiegga on kotimaisen kestävyysurheilugenren uusin tulokas. Se on gravel-ajo Suomen päästä päähän, etelärannikolta pohjoisreunalle. Kesällä 2021 ajetaan pilottiluonteinen avaustapahtuma. 16.-23.6.2021 pyöräillään Hangosta Nuorgamiin, kahdeksassa päivässä yhteensä 1719 kilometriä. Sorateitä matkan varrelle mahtuu reilut 1000 kilometriä.

— Elämme äärimmäisyyksien ja elämysten aikaa. Lisäksi käsillä on kotimaan matkailun ja gravel-pyöräilyn nousukausi. Me olemme maailman kaunein painajainen, matka Suomen päästä päähän, pääasiassa maailman parhailla sorateillä, tiiviistää Teemu Lemmettylä, Lullebieggan tapahtumavastaava.

Koronatilanteen vuoksi vuonna 2021 ei pystytä järjestämään kilpailua tai ottamaan mukaan suurta määrää ajajia. Ensimmäisenä vuonna tapahtuma pilotoidaan korkeintaan kahdellatoista ajajalla. Ilmoittautuminen on avattu ja lisätietoja löytyy osoitteesta lullebiegga.fi.

— Tänä kesänä luomme tapahtumalle puitteet ja samalla järjestämme osallistujille ikimuistoisen seikkailun. Jos todella pystyt ajamaan reilut parisataa kilometriä päivässä, kahdeksan päivää peräkkäin, niin ota yhteyttä ja kerro itsestäsi tarkemmin, Lemmettylä kertoo.

Kesän 2021 tapahtumaa voi seurata verkkosivujen lisäksi tapahtuman Instagram- ja Twitter-tileiltä. Pilottiluonteesta huolimatta retken etenemisestä tuotetaan runsaasti tilannekatsauksia ja kuvamateriaalia.

— Gravel-genrestä puuttuu instituutiot ja samoin Suomeen mahtuu edelleen uusia kansallisia ylpeydenaiheita. Tällaiseksi haluamme kehittyä, mutta työtä sen eteen tehdään nöyrästi. Maantiellä emme koskaan pärjää profiileissa ja maisemissa, mutta sorateiden suhteen olemme jo nyt maailman ykkösiä. Tämä vain täytyy pystyä jalostamaan maailmanluokan tapahtumaksi, Lemmettylä kuvailee.

Pilottitapahtuma on maksullinen ja pakettiin kuuluu majoitukset, ruokailu ja huolto koko matkan ajalle. Myös tavaroiden ja ajajien logistiikasta pidetään huolta. Perille Nuorgamiin saavutaan kaksi päivää ennen juhannusta ja juhannusaatoksi ehtii takaisin eteläiseen Suomeen.

Lullebiegga on pohjois-saamen kieltä ja tarkoittaa etelätuulta. Tapahtuma reitti muuttuu vuosittain, mutta se päättyy aina pohjois-saamen kielialueelle. Lisäksi kauniin sanan merkitys on yhtä kaunis: se symboloi lämpöä ja myötätuulta. Lullebiegga on äärimmäisen raskas ponnistus, mutta läpeensä kaunis matka poikki kesäisen Suomen. Lullebiegga on maailman kaunein painajainen.

Vuoden 2021 Lullebieggan reitti

Hanko – Hämeenlinna – Jyväskylä – Tahko (Nilsiä) – Paljakka (Puolanka) – Posio – Sodankylä – Inari – Nuorgam (Utsjoki).

Lisätietoja

Tapahtuman kotisivut lullebiegga.fi

Teemu Lemmettylä 044 322 2322
Jan Walden 040 838 0895
Markku Korhonen 050 552 1180