Etusivu / Uutiset / Hallitus esittäytyy: Jarmo Lindberg

Hallitus esittäytyy: Jarmo Lindberg

lauantai 5.2.2022

Suomen Pyöräily ry:n puheenjohtaja on Jarmo Lindberg.

Jarmo Lindberg on Suomen Pyöräily ry:n puheenjohtaja.

Olen taustaltani hävittäjälentäjä. Aloitin ilmailun harrastuksena jo 15-vuotiaana, josta oli luonnollista jatkaa ilmavoimien palvelukseen. Kadettikoulun jälkeen siirryin 1982 Kuopioon ja lentämään MiG-21bis hävittäjiä Rissalaan. Pelasin kesät tennistä ja talvet jääkiekkoa Karjalan lennoston joukkueessa. Peruskunnon ylläpitämiseksi me Kuopiossa asuvat aloitimme työmatkapyöräilyn Rissalaan, jonne oli Puijolta noin 20 km matkaa.

Vajaan yhdeksän vuoden aikana pyöräilykilometrejä kertyi aika paljon, mutta harjoittelu ei ollut aina analyyttistä ja järkevää, vaan pikemminkin hävittäjälentäjien välisiä pyöräilykisoja, josta tultiin naama harmaana perille.

Vuonna 1991 siirryin Maanpuolustuskorkeakouluun Helsinkiin yleisesikuntaupseerikurssille. Muutimme Olarin lähistölle Espooseen, josta jatkoin kesät työmatkapyöräilyä Länsiväylän vartta pitkin Kruunuhakaan ja takaisin. Kurssilta valmistuttuani siirryin Jyväskylään ilmavoimien lentokoulutuspäälliköksi juuri kun F/A-18 Hornet hävittäjiä otettiin käyttöön. Johdin ensimmäisen ohjaajaryhmän koulutukseen Yhdysvaltoihin, jossa aloitimme opiskelemalla ilmailuenglantia 2,5 kuukautta San Antoniossa, Teksasissa.

Ostin sieltä maastopyörän, jolla ajelin läpi Teksasin leudon talven. Lähetin pyörän Teksasista koulutustukikohtaamme Kaliforniassa, jossa suunnittelin jatkavani hyväksi havaittua työmatkapyöräilyä. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska Kalifornian keskuslaaksossa lämpötilat olivat kesällä yli 40 astetta varjossa eikä varjoa ollut missään. Lisäksi teillä oli pensaista teräviä piikkejä, jotka puhkoivat renkaat. Lisää jännitystä pyöräilyaamuihin toivat sivuteiltä perään ampuvat kulkukoirat, jotka yrittivät näykkiä pohkeita.

Pyöräilyharrastukseni siirtyi uudelle tasolle keväällä 2006 ollessani puolustusvoimien valmiuspäällikkönä pääesikunnassa Helsingissä. Valtioneuvoston nykyinen turvapäällikkö Ahti Kurvinen työskenteli silloin johtamallani operatiivisella osastolla. Ahti oli puolustusvoimien triathlonjoukkueen johtaja ja hän houkutteli minut ympärivuotiseen pyöräilyyn, jota sitten harrastinkin seuraavat 13 vuotta -15 asteen pakkasrajalla.

Helsingissä matkat olivat noin 15 km suuntaansa, mutta siirryttyäni vuonna 2008 taas takaisin Jyväskylään ilmavoimien komentajaksi oli matka Vaajakoskelta Tikkakoskelle yli 30 km. Kun treeniä alkoi kertyä yli 60 km päivässä alkoivat pyöräilytapahtumatkin kiinnostaa. Keräsin neljän hengen joukkueen 2009 Tour de Helsinkiin, johon valmistauduimme kesällä ajamalla 105 km Royal-pyöräilyn Lahdessa ja 160 km Tour de Mäntyharjun. Itse päätapahtumassa Helsingissä muu joukkue ajoi maaliin, mutta minä päädyin Töölöön ensiapuun törmäyksessä irronneen solisluun kanssa.

Tour de Helsingin jälkeen palasin satulaan ja ajoin vielä 134 km Pirkan kuntopyöräilyn Näsijärven ympäri noin 32 km/h keskinopeudella, mikä jäi parhaaksi saavutuksekseni maantiepyöräilytapahtumissa. Vuonna 2013 ollessani puolustusvoimien sotatalouspäällikkö sai eräs pankkiiriystäväni minut innostumaan maastopyöräilystä. Ajelimme syksyn pimeät illat otsalamput päässä Nuuksion poluilla ja kävimme Vantaan Kivikossa harjoittelemassa pyöräilytekniikkaa. Päätimme ottaa tavoitteeksi seuraavan kesän Tahko MTB:n, jonka sitten 2014 juhannuksen jälkeen poljimme hieman alle viiteen tuntiin.

Tahko MTB jäi viimeiseksi pyöräilytapahtumakseni (toistaiseksi), sillä siirryin elokuussa 2014 puolustusvoimain komentajan tehtävään. Jatkoin vielä viiden vuoden ajan työmatkapyöräilyä Helsingissä. Viimeisimpinä hienoina pyöräilykokemuksina ajoin eri adjutanttieni kanssa aamuisin ulkomaan työmatkoilla lenkkejä Ottawassa, Brysselissä, Roomassa, Sydneyssä, Canberrassa ja Manhattanilla. Kaikkein eniten nautin kuitenkin aamun pyörälenkeistä minulle tutussa Washingtonissa, jossa erityisesti Mt Vernon ja Capital Crescent trail olivat suosikkejani.

Pyöräily on ollut minulle tärkeä osa elämäntapaa, päivittäistä rutiinia ja terveyden ylläpitoa vuosikymmeniä. Suomen Pyöräilyn otettua yhteyttä noin 1,5 vuotta sitten oli helppo tehdä päätös lähteä mukaan valtakunnalliseen pyöräilytoimintaan. Liiton haasteellinen taloudellinen tilanne oli saatu tasapainoon ennen kuin nykyinen hallitus aloitti viime vuoden tammikuussa. Hallituksen tavoitteena on ollut pitää liiton budjetti tasapainossa ja alkaa luoda edellytyksiä liiton resurssipohjan parantamiseksi, jotta meillä olisi edellytyksiä tukea ja parantaa pyöräilyn nuoriso-, harrastus-, valmennus- ja kilpailutoimintaa.

Viime keväänä viestintäkanavat uusittiin, joten nyt liitolla on aikaisempaa paremmat edellytykset pitää yhteyttä seuroihin ja jäseniin. Syyskokouksen päätöksillä uusittiin liiton säännöt ja jäsenmaksuperusteet. Näillä toimenpiteillä luotiin valmiuksia mahdollisiin muutoksiin liikunnan valtionavun jakoperusteissa, mikä on tällä hetkellä suurin haaste ja myös riski eri lajiliittojen toimintaedellytyksissä lähivuosina.

Ensimmäisiä viitteitä tulevasta saamme jo nyt helmikuussa tämän vuoden valtionavun jaon yhteydessä. Kävi niin tai näin, pidämme edelleen liiton resurssit ja toiminnat tasapainossa sekä pandemiatilanteen helpottaessa palaamme takaisin normaaliin toimintaan. Toivottavasti tuleva pyöräilykausi olisi parin vuoden tauon jälkeen taas normaali ja aktiivinen!

Jarmo Lindberg