Etusivu / Maantiecup / Ahtosalo ja Sillankorva Rosendahl GP:n ykköset

Ahtosalo ja Sillankorva Rosendahl GP:n ykköset

sunnuntai 22.5.2022

 Maantiepyöräily Cup jatkui Rosendahl GP:llä sunnuntaina. Naisten voittoon ajoi Anniina Ahtosalo ja miehissä nopein oli Jaakko Sillankorva.

42. kerran ajettu Rosendahl GP ajettiin aurinkoisessa säässä Tampereen Pyynikillä. Naisten 24 km kilpailussa nähtiin mielenkiintoinen otatus, kun mukaan tulivat ulkomailla ajavat Anniina Ahtosalo ja Wilma Antila. Uno-X teamin riveissä World Tour -tasolla ajava Ahtosalo saikin tiukan vastuksen Team Rytgerin joukkueessa kilpailevasta 18-vuotiaasta Aintilasta. Kaksikko iski muista irti muutama kierros ennen maalia ja voitto ratkesi vasta kirissä, jonka Ahtosalo vei.

– Oma kiri lähti vähän laiskan oloisesti ja Wilma kiri puolestaan todella hyvin. Onneksi se riitti silti voittoon. Oli kyllä kiva kilpailla Suomessa, kun pääsee itsekin tekemään kunnolla kisaa, Anniina totesi.

Kolmossijan nappasi Continental-Focus Teamin Meri Helmi.

Miehissä kahden kauppa

Miesten kilpailussa nähtiin aktiivista ajoa ensimetreistä lähtien. Useat irtiotot sävyttivät kilpailun kulkua Rosendahlille tyypillisesti. Hieman ennen puoliväliä Akilles Green Teamin Jaakko Sillankorva ja IK-32:n Markus Auvinen iskivät irti. Tasainen vuoroveto tuotti tulosta ja voitto ratkottiin loppukirissä kaksikon kesken. Sillankorva oli mäkikirissä vahvempi.

– Omalta osalta tavoitteena oli voitto ja alusta asti yritin olla aktiivinen ja tehdä iskuja. Vähän ennen puoliväliä päästiin irti Markuksen kanssa, ja se veto kesti loppuun asti. Yhteistyö toimi hyvin ja saimme pidettyä eron pääjoukkoon tasaisella vuorovedolla. Loppukirissä olin sitten vahvempi, Sillankorva sanoi.

Kolmanneksi kilpailussa ajoi TWD-Länkenin Oskari Kolehmainen. M-18 voiton vei CCH:n Nicolas Grönlund ja M-16 voittajaksi ajoi CCH:n Aatu Yli-Pelkonen.

Maantie Cupin kärjessä kolmen osakilpailun jälkeen ovat Reaktor Stanga Racingin Sanna Mäkinen ja TWD-Länkenin Oskari Kolehmainen. Cup jatkuu 9.7. Jurvassa SM-kortteliajossa. Maantiepyöräilyn SM-mitaleista ajetaan puolestaan Porvoossa 17.-19.6.

TULOKSET