Kilpailutoiminta

Kansalliset kilpailut

Suomessa järjestetään kansallisia maantiekilpailuja läpi kesän. ŠKODA Cycling Cup ja yleinen maantiecup ovat kaksi erillistä kilpailusarjaa, mutta niiden lisäksi seurat järjestävät erilaisia kilpailuja yksittäisistä maantieajoista aina monipäiväisiin etappikisoihin ja aika-ajoihin. Kilpailuihin osallistuakseen pitää kuulua pyöräilyseuraan sekä olla lunastanut SPU:n kilpailulisenssi.

Kansainväliset kilpailut

Maantieajo on yleisin kilpailumuoto maantiepyöräilyssä. Miesten korkein taso maailmalla on UCI World Tour ja naisilla vastaava UCI Womens World Tour. Miesten World Tour 2017 koostui 37 kilpailuista ympäri maailmaa, mitkä sisälsivät niin yksittäisiä kilpailuja kuin monipäiväisiä etappiajoja. Womens World Touriin kuului 20 yksittäistä kilpailua, etappiajoa sekä joukkueaika-ajo. Kansainvälinen pyöräilyunioni UCI päättää vuosittain mitkä pyöräilytallit saavat World Tour -tallin statuksen, ja saavat näin osallistua World Tourille. Vuonna 2017 talleja oli 18, joissa kussakin on ajajia 20-30. Läheskään kaikki kuskit eivät pääse osallistumaan jokaiseen kilpailuun, sillä yleensä ajajien lukumäärää on rajoitettu, ja esimerkiksi Tour de Franceen oli tallien valittava yhdeksän miehen joukkue. UCI:lla on myös oikeus myöntää ns. villejä kortteja Pro Continental -tason joukkueille ja päästää näitä ajamaan etappiajoihin ja World Tourin kilpailuihin.

World Tour

  • Ylin sarjataso miesten maantiepyöräilyssä.
  • Vuonna 2017 kilpailusarja koostui 37 kilpailusta, sisältäen niin yhden päivän klassikkokisoja kuin monipäiväisiä ympäriajoja.
  • UCI on myöntänyt 18 tallille World Tour-statuksen. Sarja ei ole suljettu, vaan UCI tekee päätöksen vuosittain, mikä mahdollistaa uusien tallien mukaan tulon.
  • Yksittäiset ajajat kilpailevat pisteistä ja tallit joukkuekilpailussa siten, että kaikkien tallin pisteitä tuoneiden kuskien pisteet lasketaan tallin yhteiseen pistesaldoon.
  • World Tour alkoi 17.-22.1. Australiassa Tour Down Under -etappiajolla ja päättyi 19.-24. lokakuuta Kiinan Tour of Guangxi -etappiajoon.

Professonial Continental (Pro Conti)

  • World Tourista seuraava sarjataso, jolle vuonna 2017 kuului 22 tallia ympäri maailman.
  • Kilpailevat UCI:n Continental Circuits -kilpailusarjassa, johon kuuluvat Africa Tour, Europe Tour, Asia Tour, America Tour ja Oceania Tour.
  • Pro Conti -tason tallit pääsevät kutsuttuina ajamaan myös World Tourin kilpailuissa, mutta ne eivät voi kerätä pisteitä World Tour -rankingiin.

Continental

  • Maanosittain Continental -tason talleja oli kaudella 2017 seuraavasti: Africa Tourilla talleja 2 kpl, America Tourilla 32 kpl, Asia Tourilla 48 kpl, Europe Tourilla 89 kpl ja Oceania Tourilla 4 kpl.
  • Tallit voivat osallistua eri maanosien kilpailuihin ja se maa, mihin talli on rekisteröity määrittää mihin kilpailusarjaan se varsinaisesti kuuluu.

UCI-kategorioidut kilpailut

UCI luokittelee maantiekilpailut neljään eri luokkaan korkeimpana miesten ja naisten World Tour (WT ja WWT). Seuraavat luokat menevät siten, että ensimmäinen numero kertoo, onko kyseessä yhden päivän kilpailu (1) vai etappiajo (2). Jälkimmäinen numero tai kirjain kertoo kilpailun tason HC:n (hors classe) ollessa kovin, 1 seuraava ja 2 siitä seuraava.

WT

World Tour-kilpailu, joihin saavat osallistua WT-tason tallit, sekä Pro Conti -tason tallit kutsuttuina ns. villillä kortilla.

WWT

Womens World Tour

1.HC (yhden päivän kilpailu), 2.HC (etappiajo)

Kilpailuihin saavat osallistua WT-tallit (max 70% osallistujista), Pro Conti-tallit, Conti-tallit ja maajoukkueet siitä maasta, jossa kilpailu pidetään sekä maksimissaan kaksi ulkomaalaista Conti-tallia.

1.1  (yhden päivän kilpailu), 2.1 (etappiajo)

Kilpailuihin saavat osallistua WT-tallit (max 50% osallistujista), Pro Conti- ja Conti-tallit sekä maajoukkueet.

1.2  (yhden päivän kilpailu) 2.2 (etappiajo)

Kilpailuihin saavat osallistua Pro Conti -tallit siitä maasta, jossa kilpailu järjestetään, Conti-tallit, maajoukkueet, maksimissaan kaksi ulkomaista Pro Conti -tallia sekä järjestävän maan pyöräilyseurat ja joukkueet.