Etusivu / Kilpaileminen /
Maantiepyöräilyn kilpailutoiminta
Suomessa järjestetään kansallisia maantiekilpailuja läpi kesän. Maantiecup on kilpailusarja maantiepyöräilyssä, mutta sen lisäksi seurat järjestävät erilaisia kilpailuja yksittäisistä maantieajoista aina monipäiväisiin etappikisoihin ja aika-ajoihin. Kilpailuihin osallistuakseen pitää kuulua pyöräilyseuraan sekä olla lunastanut Suomen Pyöräilyn kilpailulisenssin.
Kansainväliset kilpailut
Maantieajo on yleisin kilpailumuoto maantiepyöräilyssä. Miesten korkein taso maailmalla on UCI World Tour ja naisilla vastaava UCI Womens World Tour. Kansainvälinen pyöräilyunioni UCI päättää vuosittain mitkä pyöräilytallit saavat World Tour -tallin statuksen, ja saavat näin osallistua World Tourille. Talleja on noin parikymmentä, joissa kussakin on ajajia 20-30. Läheskään kaikki kuskit eivät pääse osallistumaan jokaiseen kilpailuun, sillä yleensä ajajien lukumäärää on rajoitettu, ja esimerkiksi Tour de Franceen oli tallien valittava yhdeksän miehen joukkue. UCI:lla on myös oikeus myöntää ns. villejä kortteja Pro Continental -tason joukkueille ja päästää näitä ajamaan etappiajoihin ja World Tourin kilpailuihin.
World Tour
- Ylin sarjataso miesten maantiepyöräilyssä.
- UCI myöntää talleille World Tour-statuksen. Sarja ei ole suljettu, vaan UCI tekee päätöksen vuosittain, mikä mahdollistaa uusien tallien mukaan tulon.
- Yksittäiset ajajat kilpailevat pisteistä ja tallit joukkuekilpailussa siten, että kaikkien tallin pisteitä tuoneiden kuskien pisteet lasketaan tallin yhteiseen pistesaldoon.
- World Tour alkoi 17.-22.1. Australiassa Tour Down Under -etappiajolla ja päättyi 19.-24. lokakuuta Kiinan Tour of Guangxi -etappiajoon.
Professonial Continental (Pro Conti)
- World Tourista seuraava sarjataso
- Kilpailevat UCI:n Continental Circuits -kilpailusarjassa, johon kuuluvat Africa Tour, Europe Tour, Asia Tour, America Tour ja Oceania Tour.
- Pro Conti -tason tallit pääsevät kutsuttuina ajamaan myös World Tourin kilpailuissa, mutta ne eivät voi kerätä pisteitä World Tour -rankingiin.
Continental
Continental -tason tallit voivat osallistua eri maanosien kilpailuihin ja se maa, mihin talli on rekisteröity määrittää mihin kilpailusarjaan se varsinaisesti kuuluu.
UCI-kategorioidut kilpailut
UCI luokittelee maantiekilpailut neljään eri luokkaan korkeimpana miesten ja naisten World Tour (WT ja WWT). Seuraavat luokat menevät siten, että ensimmäinen numero kertoo, onko kyseessä yhden päivän kilpailu (1) vai etappiajo (2). Jälkimmäinen numero tai kirjain kertoo kilpailun tason HC:n (hors classe) ollessa kovin, 1 seuraava ja 2 siitä seuraava.
WT
World Tour-kilpailu, joihin saavat osallistua WT-tason tallit, sekä Pro Conti -tason tallit kutsuttuina ns. villillä kortilla.
WWT
Womens World Tour
1.HC (yhden päivän kilpailu), 2.HC (etappiajo)
Kilpailuihin saavat osallistua WT-tallit (max 70% osallistujista), Pro Conti-tallit, Conti-tallit ja maajoukkueet siitä maasta, jossa kilpailu pidetään sekä maksimissaan kaksi ulkomaalaista Conti-tallia.
1.1 (yhden päivän kilpailu), 2.1 (etappiajo)
Kilpailuihin saavat osallistua WT-tallit (max 50% osallistujista), Pro Conti- ja Conti-tallit sekä maajoukkueet.
1.2 (yhden päivän kilpailu) 2.2 (etappiajo)
Kilpailuihin saavat osallistua Pro Conti -tallit siitä maasta, jossa kilpailu järjestetään, Conti-tallit, maajoukkueet, maksimissaan kaksi ulkomaista Pro Conti -tallia sekä järjestävän maan pyöräilyseurat ja joukkueet.