Suomalaiskäsipyöräilijä Harri Sopanen on voittanut parapyöräilyn H1-luokan maailmancupin kokonaiskilpailun. Sopanen varmisti voittonsa Baie-Comeaun osakilpailussa Kanadassa, jossa hän ajoi toiseksi. Sopanen jäi kilpailun voittajasta Sveitsin Benjamin Frühsta 48 sekuntia.

– Tuntui järjettömän vahvalta alusta asti, kroppa toimi paremmin kuin toissa päivän aika-ajossa. Nautin ajamisesta suunnattomasti ja pystyin tarkkailemaan kisan etenemistä.

– En lähtenyt ottamaan turhia riskejä ja puskemaan Beniä kiinni, koska asetelma oli selvä viimeiselle kierrokselle lähdettäessä ja sijoitus riitti kokonaiskisan voiton varmistamiseen, Sopanen iloitsi.

Baie-Comeaun reitillä on jyrkkä ja pitkä nousu, jonka jyrkkyys on aivan sääntöjen rajoilla.

– Teimme pyörään yhden teknisen muutoksen aika-ajokisan analysoinnin jälkeen, ja se oli osaltaan merkittävä tekijä tänään, mäki nousi paljon paremmin.

Sopasen koko kausi on sujunut mallikkaasti. Hänellä on tilillään SM-kulta, MM-pronssi ja nyt myös maailmancupin kokonaisvoitto.

– Nämä olivat tavoitteet kauteen lähdettäessä, mutta kyllä nälkää vielä riittää.

– Iso kiitos menestyksestä kotijoukoille, valmentajalle, paralympiakomitealle sekä meidän upealle maajoukkueelle. Meillä on huikea tekemisen meininki. Kummeli rules! Ja ilman Teppo Polvea en olisi tässä, se on fakta, Sopanen kehui.

Suomi on menestynyt H1-luokassa parapyöräilyssä myös aiemmin.

– Polvi on voittanut maailmancupin kokonaiskisan 2015 ja 2017, ja nyt Sopanen. Paljon duunia takana kuin myös edessä. On etuoikeus saada tehdä töitä näin motivoituneiden urheilijoiden kanssa, hehkutti Suomen Pyöräilyn parapyöräilyn päävalmentaja Mikko Peltonen.

Baie-Comeaun tulokset:

  1. FRÜH Benjamin, SUI 01:24:35
  2. SOPANEN Harri, FIN + 0:48
  3. JAHODA Patrik, CZE + 4:12