Maantiepyöräilyn ŠKODA Cycling Cup jatkui Porvoon Ajojen haastavalla uudella reitillä.

Naisten Elite sarjassa viimeiselle kierrokselle lähti kuusi naista irtiotossa. Naiset ajoivat yhteensä neljä pitkää kierrosta, 88 kilometriä. Uuden reitin hiekkanousussa Piia Pensaari, Team Velo Cycling, ja Antonia Gröndahl, Idrottsklubben -32, lähtivät hatkaan, joka piti loppuun asti.

– Saatiin heti yhteistyö pelaamaan Antonian kanssa. Kropassa ei tuntunut siinä vaiheessa enää tuoreelta, mutta näin kyllä Antoniastakin, ettei silläkään ole yhtään helpompaa, mietti Pensaari kisan jälkeen.

Tiukassa loppukirissä maalisuoralla Pensaari oli niukasti parempi. Pensaari siirtyi voittonsa ansiosta ŠKODA Cycling Cupin johtoon.

– Kävin loppurataan tutustumassa eilen muutamaan kertaan, ja siihen oli hiottu taktiikka. Taktiikkana oli tulla loppuradalle ekana. Siinä vaan päätin, että olen tänään vahvempi.

– Fiilis on hyvä. Tässä on kevään aikana ollut hieman up and down, mutta I am back, Pensaari vakuutti.

Toiseksi maaliin kirinyt Antonia Gröndahl kehui vuolaasti Porvoon ajojen uutta reittiä.

– Pidän siitä, että matkan varrella on hiekkatietä ja hyvä korttelimainen rata. Se sopii minulle. Matka olisi minun puolestasi voinut olla vielä pidempi, vaikka sata kilsaa, Gröndahl naurahti.

Kolmanneksi toisen joukon ensimmäisenä maaliin kiri Viivi Puskala, Cycle Club Helsinki.

Porvoon Ajojen tulokset

Porvoon Ajot